SUOMALAISEN LOGIIKAN MARSSIMURTUMISTA - TEEMU KESKISARJAN PUOLUSTUS

SUOMALAISEN LOGIIKAN MARSSIMURTUMISTA – TEEMU KESKISARJAN PUOLUSTUS

 by Matti Kankaanniemi

Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esiintyminen 612-kulkuueessa on herättänyt paljon kritiikkiä ja pöyristelyä. Minusta kansanedustaja Keskisarja piti erinomaisen puheen kyseisessä kulkueessa ja toimi oikein vastatessaan myöntävästi puhekutsuun. Tässä esseessä pyrin perustelemaan, miksi ajattelen näin ja samalla kiinnitän lukijan huomiota varsin ongelmalliseen ilmiöön eli antifasistiseen liikehdintään.

JOHDANTO JA ASEMOINTI – TÄSSÄ SEISON

Ennen kuin alan kategorisoida ja pöyhiä suomalaisen mielen marssimurtumia, yritän asemoida itseni suhteessa marssimiseen ja politiikan pääblokkeihin. Olen aikuisena marssinut kerran, nappulaliigan Tyrvis-turnauksen kulkueessa Tervamäen Esan apuvalmentajan kunniakkaassa roolissa. Miesten luonnonkosmetiikka, hiusgeeli, aikido ja tosissaan marssiminen jonkun asian puolesta ovat syvätyrvääläiselle mielelleni etäisen hämmentäviä ilmiöitä. Poliittisesti olen varsin lattea. Uskon Väinö Tannerin tavoin pohjoismaiseen, demokraattiseen sosiaalidemokratiaan, Risto Rytin tavoin tarkan markan valtiotalouden hoitoon, Carl Gustav Mannerheimiä myötäillen vahvaan puolustukseen ja Per Svinhufudia arvostan suoraselkäisestä laillisuuden korostamisesta. Huolimatta siitä, että olen kohdannut suomalaisen oikeusjärjestelmän mädäntynyttä kääntöpuolta, uskon lailliseen yhteiskuntajärjestykseen, jossa omankäden oikeus on korkeintaan minimaalista ja rajattua. Vasen olkavarteni on sentin paksumpi kuin oikea, mikä heijastanee myös jollakin tapaa poliittista ajatteluani. Ystäväpiirissäni on uusnatseja, muslimeita, homoja, aitoavioliittoilijoita, vihreitä, perussuomalaisia, sosialisteja, kasvissyöjiä, rosvoja ja poliiseja.

Marssiminen on erikoinen sirkus, primitiivinen joukkovoiman näyte, jossa kansa lähtee kaduille esiintymään. Uskontotieteilijä Helmer Ringgren jakoi homo sapiensin uskonnollisuuden neljään osioon, joista viimeiseen eli sosiaaliseen momenttiin kuuluu uskonnon yhteisöllinen toteuttaminen. Ryhmä yhtenevän symboliuniversumin, abstraktin uskomuskokonaisuuden jakavia ihmisiä kokoontuu heille tärkeän (pyhän) asian äärelle. Monista marsseista ja kulkueista tulee Ringgrenin momentti mieleen. Sitten on jalkapallohuliganismi ja sen rinnakkaisilmiöt, jossa itse asia (jalkapallo) on lopulta sivuseikka ja riehuminen, sekoileminen sekä väkivaltailu ovat viime kädessä kaduille puskeva motiivi. Venäläiset tekivät muuten huligaanitappelustakin ”urheilulajin” päättämällä tappelevien fanijoukkueiden koot, sopivat puukkojen ja puntarien jättämisestä kotiin, ja sitten menivät ennalta määriteltyyn paikkaan mättämään hillittömästi turpaan toisiaan.

Mielipidemarssit taas kuuluvat demokraattiseen yhteiskuntaan ja sen perusdynamiikkaan. Demokratia perustuu monimutkaiseen tiedonvälitykseen, jossa ihanteena on hyvin ja luotettavasti informoitujen kansalaisten harkitusti tekemä äänestyspäätös. Näin selväjärkinen ja seesteinen enemmistö varmistaa ihmisyhteisölle hyödyllisimmän linjan voiton. Ihanteiden likiarvoja parhaimmillaankin vain vimmatusti hapuilevassa todellisuudessa eri puolueet ja hahmot pyrkivät kuitenkin kyynärpäätaklauksin omimaan tiedon tulkinnan ja jakamisen. Sulkiansa levittävän riikinkukon tavoin halutaan myös luoda illuusiota omanmielisten määrästä: Meitä on monta, me tiedämme!

Olen yrittänyt luokitella tätä ilmiötä, jossa ”mennään kadulle”. Vaikka luokittelu on tässäkin horjuvaa, se kuitenkin viestii asian monimutkaisuutta ja luo toivottavasti pohjaa varsinaiselle teesilleni esittämiselle.

KADULLE KARAAVAN KANSAN KATEGORIAT

Kategoria 1: Väkivaltainen riehuminen ainakin näennäisesti yhteisen teeman sytyttämänä

Tässä luokassa kaduille mennään riehumaan, tuhoamaan, tappelemaan poliisia vastaan ja on ilmeistä, että väkivalta on monella tapaa itse tarkoitus. Saksassa Weimarin tasavallassa (1920-luvulla) kuuluisuutta saivat SA-joukot, ruskeapaidat, jotka tappelivat muun muassa kommunistien ja demareiden vastaavien tappelujoukkioiden kanssa. Jalkapallohuliganismi nivoutuu myös tähän luokkaan – futista tärkeämpää on itse asiassa tappeleminen, juopottelu ja räyhääminen. Yksi Antifan taktiikoista on kiihdyttää mielenosoituksista tällaisia mellakoita ja sillä saada poliisi puuttumaan asiaan ja lopettamaan alkuperäinen mielenosoitus .

Kategoria 2: Suunnattu väkivaltaisuus

Tähän luokkaan kuuluvat väkivaltaiset mellakat, joilla vastustetaan selkeästi jotakin asiaa eikä vain mellakoida ja riehuta sekoilemisen riemusta. Romanian kansannousu 1989 on erinomainen esimerkki sinänsä väkivaltaisesta kansan kadulle lähtemisestä, joka lopetti Nicolae Ceausescun julman ja brutaalin diktatuurin ja vapautti maan demokratiakehitykselle. Myös ensimmäisessä Intifadassa oli tämä luonne eli palestiinalaisten mellakoinnissa oli selkeä teema ja aihe. Tällä hetkellä Georgiassa kansa kaduilla ottaa yhteen ilmeisesti vilunkivenäläishenkisen hallituksen kanssa. Luokittelen myös Elokapinan tähän luokkaan, koska sen mielenosoituksessa on tiettyä passiivista väkivaltaa (teiden tukkimista) ja toisaalta varsin selkeästi määritelty tavoite ja syy. Kategorian 2 kaduille lähtö voi olla eettisesti oikein tai väärin tai jotakin siltä väliltä. Olennaista on vähintään jonkinasteinen väkivaltaisuus ja selvä tavoite, johon väkivallalla pyritään.

Kategoria 3: Väkivaltapotentiaalin osoittaminen – sotilasparaatimainen performanssi

Sotilasparaatit ovat perinteisesti olleet selkeimpiä väkivaltapotentiaalin osoittamisia. Tällaisia ohjuksia meillä on ja osataan marssia tahdissa. Kansallissosialistisessa Saksassa käytettiin erityisen tehokkaasti valtavan suuria marsseja ja spektaakkeleja luomaan voimavaikutelmaa. Niin kutsutulla äärioikeistolla on marsseissaan usein tällainen väkivaltapotentiaalin signalointi mukana – eli tiettyä sotilasparaatimaisuutta. Mielenosoitus tai marssi on kurinalainen, lakia noudatetaan eikä poliisia vastaan niskuroida puhumattakaan siitä, että alettaisiin tapella poliisin kanssa. Viestit voimasta pitää lukea rivien välistä.

Kategoria 4: Rauhanomainen pyrkimys vaikuttaa demokraattisen järjestelmän tiedonjakoon

Tämä on eräänlainen demokraatin käsikirjan mukainen rauhanomainen, poliittinen mielenosoitus. Maanviljelijät ajavat 400 traktorilla Mannerheimintielle protestoimaan jotakin maatalouspolitiikan muotoa, Israelin asekaupan boikotoimista haluavat hahmot marssivat Palestiinan liput liehuen rauhanomaisesti ja selkeä poliittinen tavoite mielessään jne. Myös tukimielenosoitukset, kuten tuohon edelliseen teemaan liittyen Pro Israel -mielenosoitukset voidaan luokitella hyvin tähän kategoriaan.

Kategoria 5: Karnevaaliluonteiset kulkueet

Näissä vähemmistöt (mikseivät myös enemmistöt) pyrkivät usein kokemaan uskonnollisluonteista yhteyttä ja samalla osoittamaan (lähinnä ehkä itselleen) lukumääräänsä ja sen luomaa merkittävyyttä. Esimerkiksi Pride-marssi, Jeesus-marssi ja työläisten vappumarssi ovat tällaisia. Mukana motivaatiopaketissa voi olla myös hyväntahtoinen pyrkimys viihdyttää, kuten meillä Tyrväällä wanhojen autojen vappuparaatissa. Joskus mukana on myös uhmakkuutta ilman varsinaista väkivaltapotentiaalin esittelyä, eräänlaista oman häpeätrauman kollektiivista intensiiviterapiaa. Nyt uskallamme näkyä – tulla ulos kaapeista, kirkoista ja pakkauslinjoilta.

Kategoria 6: Juhlakulkue, jossa kokoonnutaan pyhäksi koetun asian äärelle

Osa juhlallisuusrituaalistoa on arvokas kulkue. Muistan Åbo Akademin tohtoripromootiossa, kuinka marssimme frakeissamme konserttitalolta yli Aurajoen Tuomiokirkolle. Tässä kulkueessa ei ollut mukana karnevaalia, väkivaltapotentiaalia (ne tohtorimiekat ovat täysin käyttökelvottomia taistelussa, olen tarkastanut asian) tai poliittista kannanottoa. Kulkue lisäsi rituaalina tapahtuman arvokkuutta. Mikäli kulkue toteutetaan pimeään aikaan, on tyypillistä ja ymmärrettävää, että näkyvyyttä lisätään jollakin valoelementillä, kuten kynttilöillä, soihduilla, lyhdyillä, sytkillä tai kännykän taskulampputoiminnoilla. Lyhdyt ja kynttilät ovat hyvin rauhanomaiseksi miellettyä signalointia. Soihdut hieman monitulkintaisempia, joskin joidenkin foliopäähineisten tekemä ”havainto” soihtukulkueen symbolisesta yhteydestä Kristalliyön tapahtumiin on melkoinen salaliittoteoreettinen ajatusspagaatti.

Mitkä tekijät sitten vaikuttavat luokitukseen? Kutsun näitä tekijöitä nimittäjiksi.

Nimittäjä1: Onko marssille tai performanssille määritelty tarkoitus?

Näillä julkisilla performansseilla, kuten marsseilla ja mielenosoituksilla on usein – mutta ei aina – melko tarkasti määritelty tarkoitus. On esimerkiksi hieman epäselvää, mitä Jeesus-marsseilla, vappumarsseilla ja Pride-marsseilla ihan tarkalleen ottaen edustetaan. Vaikka Pride-marssit alun alkaen olivat vahvasti protestiluonteisia (kategoria 4), ne ovat vuosikymmenten mittaan liukuneet pitkälti kategorian 5 muotoisiksi liikkuviksi festivaaleiksi. Samoin työväen marssit eivät ehkä enää yllä ihan samaan suoraan protestiin kuin Adolf Halmeen taannoin johtama mielenosoitus Pentinkulmalla.

Nimittäjä 2: Millaisia puheita marssin tai mielenosoituksen yhteydessä pidetään?

On luonnollisesti varsin olennaista, että marssin merkitys määritellään sen yhteydessä pidetyn puheen sisällöstä ja ehkä vielä enemmän puhujavalinnasta. Pyyntö puhumaan on vahva luottamuksen osoitus henkilön yleisesti mielletylle suhteelle esillä pidettävään asiaan.

Nimittäjä 3: Millaisia toimijoita on järjestävinä tahoina?

On luonnollisesti lähes mahdotonta hallita tai hallinnoida tarkasti kaikkia marssiin tai kulkueeseen osallistuvia henkilöitä. Yksittäisten tai kaksittaisten kuumakallejen vuoksi on kohtuutonta määrittää koko marssin merkitystä. Toisaalta kun järjestäviksi tahoiksi hyväksytään tietty ryhmä, voidaan tämän katsoa luovan marssille merkitystä. Tämän ryhmän päämäärät, arvot, menetelmät ja asenteet saavat yleensä ainakin jonkun verran tukea marssista, vaikka itse marssin tavoite olisi paljon suppeampi kuin järjestäjän aatekirjo.

CASE 612-KULKUE JA HELSINKI ILMAN NATSEJA -MIELENOSOITUS (HIN)

Tämän vuoden itsenäisyyspäivänä oli Helsingissä jälleen pirteitä kulkueita. 612-kulkueesta kohistiin kovasti, kun kansanedustaja Teemu Keskisarja oli lupautunut skippaamaan linnanjuhlat ja puhumaan tapahtumassa.  ”Suomen Antifa” eli Varis-verkosto ja pari muuta klaania (A-ryhmä ja Aurora Helsinki) järjestivät Helsinki ilman natseja --vastamielenosoituksen, joka yritti hyökiä kuusykskakkosten kimppuun ja jonka verevimmät urhot lopulta päätyivät tappelemaan ylikonstaapelien kanssa Helsingin yössä.

Käyn seuraavaksi läpi edellä kuvaamieni nimittäjien viitekehyksessä näitä kahta performanssia.

Nimittäjä 1: Tarkoituksen määrittäminen

Kohutun 612-kulkueen tarkoitus oli määritelty poikkeuksellisen selvästi:

”Tapahtuman ainoa tarkoitus on juhlistaa isänmaamme itsenäisyyttä ja kunnioittaa menneiden sukupolvien sen eteen tekemiä uhrauksia. Osallistujia kehotetaan kunnioittamaan tapahtuman luonnetta jättämällä kaikki poliittiset ja muut tunnukset kotiin. Yhteiskunnallinen eriarvoistuminen ja poliittinen polarisaatio on lyönyt kiilaa suomalaisten väliin jo aivan riittävästi; juuri epävarmoina aikoina pienen kansan suurin voimavara on yhtenäisyys.”

Vastamielenosoitus oli niin ikään selväsanainen tarkoituksestaan:

”Helsinki ilman natseja on jo vuodesta 2016 kerännyt tuhansia mielenosoittajia vastustamaan äärioikeiston 612-soihtumarssia sekä sen järjestäjien ja osallistujien edustamaa ihmisvihamielistä ajatusmaailmaa. Vuosi sitten onnistuimme viivyttämään soihtumarssin lähtöä valtaamalla sen kokoontumispaikan ja sitä edeltävinä vuosina pakotimme fasistit muuttamaan marssin reittiä kadunvaltauksilla. Aktiivinen äärioikeiston vastustaminen on tuottanut tulosta: Turussa vuosittain järjestetty 188-Kukkavirta on lopetettu ja fasistien itsenäisyyspäivänä järjestämät kokoontumiset ovat kutistuneet.”

Kommentti:

612-kulkue määrittää, että sen ainoa tarkoitus on juhlistaa itsenäisyyttä ja kunnioittaa menneiden sukupolvien uhrauksia. Tätä tarkoitusta on kovin vaikea vääntää millään muotoa fasistiseksi tai kansallissosialistiseksi. Kyseessä on tarkoituksen osalta varsin selvästi kategorian 6 tapahtuma eli ”pyhää” yhdessä kokeva ja juhlistava kulkue. Hesarin toimittaja Petja Pelli kirjoitti aiheesta erinomaisen jutun, jossa hän haastatteli kolmea asiantuntijaa: Oula Silvennoista, Tommi Ketosta ja Markku Jokisipilää. Mielestäni ehkä hieman äärioikeistoparanoidiselta ajoittain vaikuttava tutkija Oula Silvennoinen näkee tämän vain hämäyksenä todeten: ”He käyttävät termejä, jotka ovat harhaanjohtavia ja neutraalin näköisiä. Niihin ei pidä langeta.” (Hesari 2.12.) Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä puolestaan painottaa tapahtuman ilmoitetun tarkoituksen merkitystä: ”Olisin varovainen siinä, että osallistujia lähdetään leimaamaan yhtään miksikään. Haluan luottaa järjestäjien ilmoitukseen tapahtuman luonteesta. Hehän eivät voi vaikuttaa, keitä kulkueeseen liittyy.”  

Vastamielenosoituksen tarkoitus onkin sitten hyvin erilainen ja sijoittaisin sen kategoriaan 2. Tarkoituksena on haitata ja häiritä 612-kulkuetta ja ansiona jopa esitettään aiempi onnistuminen 612:n kokoontumisen estämisessä. Luin juuri Antifa-aktivisti Mark Brayn (2017) teoksen Antifa – The Anti-Fascist Handbook, jossa kirjoittaja puolustaa kiivaasti militanttia antifasismia ja kertoo liikkeen taktiikoista. Nämä taktiikat näyttävät olevan suoraan käytössä tässä HIN-mielenosoituksessa.

Nimittäjä 2: Millaisia puheita marssin tai mielenosoituksen yhteydessä pidetään?

Keskisarjan puhe 612-kulkueessa:

Keskisarjan puhe oli odotetusti retorisesti varsin taitava. Se oli myös sovinnollinen, inklusiivinen ja otti uskottavasti etäisyyttä ääriliikkeisiin. Samalla pidin hienona sitä, että Keskisarja ei maalannut viholliskuvia tai edustanut mustavalkoisen binääristä hyvikset-pahikset-ihmiskuvaa. Aito historiantutkija tällaiseen naiiviuteen tuskin kovin helpolla kompastuukaan. Tässä pätkä Keskisarjan puheesta: ”

”Nähtävästi ääriaines esittelee äärimmäisiä viirejään ja kylttejään. Harmi, mutta ei siitä saastu koko sankka väkijoukko. Sitä paitsi ääri-ihmisetkin ovat ihmisiä. Juuri niin. Ihmisiä kaikki tyynni, ihmisiä ylhäiset ja alhaiset, ihmisiä laitavasemmalla, laitaoikealla ja äärikeskustan syvimmissä syövereissä. Epäinhimillistäminen on aina väärin. Leijailkoon suvaitsevaisuuden lumihiutale niin Linnaan kuin Töölön torille.”

HIN-mielenosoituksen vastine

Antifasistin käsikirjassa (se Brayn teos) yhdeksi taktiikaksi kerrotaan ”fasistien” tapahtumien häiritseminen mölyämällä, huutamalla tai pitämällä mitä tahansa kovia ääniä. Klo 18:40 vastamielenosoituksen Telegrammiin tulee kehotus: ”Perussuomalaisten kansanedustaja Teemu Keskisarja alkaa puhua äärioikeiston 612-mielenosoituksessa. Kehoitamme kaikkia huutamaan kovaan ääneen vihapuhujalle!” (tuo kirjoitusvirhe kehottaa-verbissä on alkutekstistä). Tragikoomista on Keskisarjan kutsuminen ”vihapuhujaksi”. Missä kohtaa tuota puhetta joku löytää vihaa? Kun logiikka unohdetaan, ei väkivaltaisella riehumisella enää ole nähtävissä selkää ja kirkasta tarkoitusta. Tällöin tapahtuma luokittuu jopa kategoriaan 1 eli sekavaan mellakointiin, väkivaltaan sen itsensä tähden.

Millaista väkeä mukana marssii?

612-kulkueessa oli mukana sanomalehtien mukaan ainakin Soldiers of Odin -asuihin sonnustautuneita tallaajia, Active Clubin (kansallismielinen liike, joka innokkaasti treenaa kamppailulajeja) ja taviksia. HIN-mielenosoituksessa taas oli mukana ainakin Antifa-aktivisteja ja taviksehkoja. Toki tavisrivistöissäkin voi olla eroa, koska 612-kulkueessa voi olla mukana merkittäväkin määrä aidosti sotaveteraaneja kunnioittamaan tulleita ”isänmaallisia”. HIN-mielenosoitus taas määritelmällisesti keskittyi häirintään ja hulinointiin. Se, että 612-kulkueessa kaikki sujui rauhallisesti mutta HIN-mielenosoitus ”huipentuu” aggressiiviseen, kymmeniä ihmisiä käsittäneeseen tappeluun poliisia vastaan, on merkittävä ja selitystä edellyttävä ero.  

Järjestävä trio (Varis-verkosto, A-ryhmä ja Aurora Helsinki) on hyvin selkeästi osa Antifaa, väkivaltaista fasismin vastustusta. A-ryhmä oli vastuussa julkisuutta saaneen banderollista, jossa todettiin: ”Jos jotain leikataan, leikataan Petteriltä ja Riikalta pää". Aurora Helsinki puolestaan julistaa periaateohjelmassaan: ”Olemme ulkoparlamentaarinen ryhmä, sillä emme usko parlamentaarisen politiikan kykenevän muuttamaan yhteiskuntaamme tarpeeksi. Tavoitteenamme on kasvattaa luokkakonfliktia, tuhota patriarkaalinen järjestelmä ja toimia sen puolesta, että yhteiskunta ja tuotanto rakentuvat symbioosissa ympäristön kanssa.” Varis-verkosto niin ikään määrittää itsensä ulkoparlamentaariseksi vaikuttajaksi: ”Toimimme ainoastaan ulkoparlamentaarisesti, mutta muuten olemme avoimia kaikille taktiikoille ja metodeille kamppailussa fasismia vastaan.”  

ANTIFAN ONGELMA

Koko itsenäisyyspäivähässäkkän suurimman ongelman kiteytymänä näen tuon tappelun poliisin kanssa. Vitivalkoisen oikeistolainen presidentti Svinhufvud tajusi tämän ongelman esimerkillisesti laittaessaan fasistisen Lapuan liikkeen kuriin Mäntsälän kapinan yhteydessä vuonna1932. Olivat näkemykset sitten kuinka pirteitä ja virkeitä tahansa, niitä täytyisi työstää demokraattisen prosessin kautta ja lakiin perustuvassa yhteiskunnassa. Verikostot, muilutukset ja mellakointi eivät kuulu tuohon pakettiin. Vihollisihmisen dehumanisointi ”instituution edustajaksi” on idean tasolla sukua sille häiriintyneelle, antisemitistiselle pohdinnalle, jolla Rothschildin pankkiirisuvun todelliset ja kuvitellut rahoituspäätökset vieritetään juutalaisteini Anne Frankin niskaan.

Typistän tämän asetelman nyt miniatyyrikokoon. Meillä Tyrväällä on kaikenlaista merkittävää, kuten maailman pitkäaikaisin uimahallin suunnitteluhistoria. Sen lisäksi meillä on täällä merkittäviä henkilöitä, kuten klassisen aito vasemmistointellektuelli Mikko; hieno mies, vuoden tieteentekijäksi valittu filosofi ja yhteiskuntatieteilijä ja kova penkkipunnertaja. Pöyristymiskohun vuonna 2020 persujen ajatushautomon kustantamalla kirjallaan aiheuttanut filosofi Jukka on hänkin Tyrväältä. En tunne Jukkaa henkilökohtaisesti mutta olen lukenut hänen kohuteoksensa Totuus kiihottaa (2020) alusta loppuun, ja olen siitä peittelemättömän ylpeä (puupääthän mölisivät kirjasta lukematta sitä – ilmiö, jonka tuomitsen ja josta irtisanoudun). Sitten meillä on sheriffinä poliisi-Pasi, jota ihmiset arvostavat kovasti. Sellainen vanhoista kotimaisista tuttu jämerä, ihmisystävällinen ja täysjärkinen poliisifiguuri. Asetelma, jossa Mikko näkisi Jukan kirjassa fasismin siemeniä ja alkaisi heitellä Pasia kivillä Puistokadulla, koska Pasi ei pidätä Jukkaa on surkuhupaisa ja kafkamaisen absurdi asetelma. Ei aikuiset hoida asioita noin. (Meillä on Tyrväällä toki myös esiintynyt ajoittain ihan oikeita tee-se-itse-uusnatseja, mutta ne ovat maakotkan ja albiinopeuran kanssa jonkinlaisia keräilyharvinaisuuksia.)

Olen akateemisilla tatameilla yrittänyt painia poikkitieteellisten lähestymistapojen kanssa ja havainnut melko hyväksi lähestymistavaksi uusien kokonaisuuksien suhteen sen, että luetaan jykevä johdantoteos ja sitten yritetään löytää eri koulukuntien (mielellään keskenään keskustelevien) perusteoksia. Niinpä luin Andi Ngon Antifa-kriittistä (antifantit hakkasivat aikanaan Ngon pahaan kuntoon) teosta Unmasked ja sitten jo mainitsemaani Mark Brayn Antifa-intoilevaa Handbookia rinnakkain. Liittäisin lukupakettiin vielä jo aiemmin lukemani Jonathan Haidtin ja Greg Lukianoffin (2018) kirjoittaman Coddling of the American Mind teoksen, jossa he maltilliseen sävyyn mutta huolestuneena kuvaavat yliopistokampuksilla vaalittua yliherkkyyseetosta – kun kaikesta loukkaannutaan ja epämiellyttävät puheet pyritään aggressiivisesti vaientamaan. Ngo avaa mielenkiintoisesti ”konepeltiä” Black Lives Matter -mellakoinnista ja muusta vastaavasta Antifan katalysoimasta touhusta. HIN-mielenosoituksen elementit vastaavat hyvin Ngon ja Haidt & Lukianoffin kuvailemia ilmiöitä. Olennaisimpana ehkä kuitenkin pidän tässä yhteydessä Brayn ”oman äänen” kuulemista.

Bray perustelee väkivaltaista, ”aktiviista” fasismin vastustamista kuvaamalla 1920-luvun ja 1930-luvun fasististen liikkeiden nousua ja niitä vastaan taistelleita ”sankariliikkeitä” sekä vastarinnan puuttumisen aiheuttamia ongelmia. Tällä luodaan vahva merkityksellisyyden tunne ja sijoitutaan (itse-itseään-sijoittaen) historian oikealle puolelle. Bray yhdistää ”kätevästi” Varsovan gheton kansannousun (joka lienee maailmanhistorian oikeutetuimpien väkivaltatoimien toptenissä) siihen, kun omavanhurskaushurmoksen dopamiinitulvassa piehtaroivat opiskelijaoletetut käyvät käsiksi kampukselle puhumaan tulleeseen yhteiskuntaitieteiljä Charles Murrayhin (jonka ”rasistiseksi” leimattua kohuteosta The Bell Curve näistä ei kukaan todennäköisesti ole edes lukenut) tai ääliölauma yrittää tukahduttaa mölisemällä Jordan Petersonin kampuspuheen. Ongelmana on sama, kun valkoisen rodun uljautta fanittaville hupparisotureille joku kertoo, miten pakolaiskeskuksella mörköileminen on suoraa jatkumoa uljaiden husaarien islamisaation torjumiseen Wienin porteilla.

On hyvä asia, että laissa on kielletty syrjintä ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Päätökset siitä, milloin jokin ryhmä tai olento näihin syyllistyy, pitää kuitenkin tehdä oikeusistuimessa eikä pilvipäissään jossakin anarkistien kerhotalon uumenissa. Se, että antifantit ovat ”tunnistavinaan” äärioikeistoa ja fasisteja siellä sun täällä, on liukumäki anarkistiseen terroriin. Kaikillahan on aina erityinen ja poikkeuksellisen hyvä moraalinen syy rikkoa lakia ja pelisääntöjä, kansanmurhailla ja tunkea väkeä gulakeille.  Lukukokemuksena Brayn kirja oli monella tapaa yhteneväinen Hitlerin Mein Kampfin kanssa. Wir kämpfen für eine besseren Gewalt! Äärivasemmistolainen väkivalta ei ole yhtään sen jalompaa kuin äärioikeistolainen, ääri-islamistinen tai äärisionistinen. Nyt kun Syyrian diktaattori Bashar-al-Assadin silmittömät julmuudet alkavat paljastua karussa laajuudessaan, on hyvä pysähtyä tiedostamaan, että Assad operoi äärivasemmistolaisen, marxilaisleninistisen Ba’ath-puolueen viitekehyksessä. Noin isossa kuvassa siis samoissa poliittisissa ruudukoissa kuin HIN-mielenosoituksen järjestäjät. (Toki tiedostan, että tässä äärivasemmistossa on migreenigeneratiivinen määrä erilaisia tyylilajeja eikä ”sitä ihan oikeaa kommunismia” ole vielä kunnolla kokeiltu.)

Eli meillä on Helsingin keskustassa väkivaltaisia antifasistitarinoita fanittava, väkivaltainen (ääri)vasemmistoilmiö, jossa pyritään terrorisoimaan laillista kulkuetta, tapellaan poliisia vastaan, ja jonka järjestäjät pitävät valtiota autoritaarisena sekä vastustavat edustuksellista demokratiaa. (Varis-verkosto julisti seuraavaa: ”Mielenosoitukseen ei haluta puoluetunnuksia, valtioiden lippuja tai muita autoritarismia edustavia tunnuksia.” SDP:n logo tai Suomen lippu edustavat siis näiden puna-anarkistien mielestä ”autoritarismia”.) Jotta heidän syntiensä maljan ylitsevuotavuus kävisi kaikille ilmi, todettakoon, että anarkistit hakkasivat vuonna 2013 Tampereella hevosia – noita eläimistä jaloimpia – lätkämailoilla. Hevosmies Korpelaa lainaten: ”Viattomia luontokappaleita kiusaavat, mene, juokse pois!"

LOPUKSI – ULTIMA DEFENSIO TEEMU KESKISARJA

Sijoittakaamme sielujemme silmin Keskisarja puhe Hitlerin suuhun vuoden 1934 Nürnbergiin, jossa natsien Reichparteitagiin osallistui 700 000 kansallissosialistia. Akvarellimaalari aloittaa tyypilliseen tapaan teeskennellyn arkana…”Terve teille saksalaiset lähellä ja kaukaa, tässä seison enkä muuta voi”….Sitten Hitler jatkaa: ”Jokainen sukupolvi kohtaa ohikiitävät villitykset ja hetkelliset hömpötykset. Antakaa anteeksi menneille ja tuleville. Antakaa anteeksi toisillenne ja itsellenne.” Pysäytän tähän hetkeksi. Mitä kuvittelemme lavalla istuvan omituisten otusten kerhon (Himmler, Goebbels, Rosenberg, jne.) tuumivan tässä kohtaa? Kädet heiluen ja jakaus viuhuen Führer lopettelee ääni käheänä puhettaan: ”Rakkaat myötäihmiset ja yhtä rakkaat vastaihmiset! Kantakaa soihduissa lämpöä ja valoa. Antakaa ja vastaanottakaa rakkauden sanoma!”

1995 vuotta sitten nasaretilainen puuseppä herätti pahennusta eettisesti valveutuneissa ja tiedostavissa piireissä käydessään pahisten, viheliäisten ja korruptoituneiden sortajien kanssa jatkoilla. ”En minä tullut terveitä parantamaan vaan sairaita” totesi puuseppä tiedostaville. ”Anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksiannamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.” opetti puuseppä projektistaan innostuneita seuraajiaan rukoilemaan.

Päätän Dietrich Bonhoefferin virteen ”Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan”.  

LIITE: KANSANEDUSTAJA TEEMU KESKISARJAN PUHE 612-TAPAHTUMASSA:

Terve teille suomalaiset – lähimmäiset ja kauimmaiset! ”Tässä seison enkä muuta voi.”

Noin sanoi Martti Luther, mutta minä en ole uskonpuhdistaja vaan Teemu, teen kirjoja kuolleista ihmisistä. Juhlin kanssanne itsenäisyyden historian päivää. Oikein hyvillä mielin, vaikka maamme ei ole enää itsellinen tai itsepäinen. Turha synkistellä, että kansallismielisyys vaihtui kansallismielettömyydeksi. Jos Suomi-neito nöyristelee ja Suomi-poika pokkuroi ylikansallista isäntää, siitä vaan.

Jokainen sukupolvi kohtaa ohikiitävät villitykset ja hetkelliset hömpötykset. Antakaa anteeksi menneille ja tuleville. Antakaa anteeksi toisillenne ja itsellenne. Älkää suotta vihoitelko ajanhengelle. Itsenäisyyden historia tarjoaa yllin kyllin juhlimisen aihetta. Yhä vain meitä sulostuttavat suomen kieli ja Suomen mieli.

Nykyhetken kirkkautta todistavat Töölön torilla kansalaisten määrä – ja laatu. Ken leimaa meidät itsenäisyyden häpäisijöiksi ja natseiksi, puhuu pötyä. Kaikella kunnioituksella ja kaikella ystävyydellä. eräiden arvohenkilöiden kannattaa huolella lukea kahdeksas käsky. Ennen väärän todistuksen lausumista vilkaiskaa edes 612-tapahtuman internet-sivut.

Soihtukulkueen järjestäjäyhdistys on laillinen ja lainkuuliainen. Tuhannet miehet, naiset, muunsukupuolisetkin käyttävät perustuslain kokoontumisvapauutta. Enemmistö meistä on kunniallista ja erittäin rauhallista kansaa tavanomaisissa talvivaatteissa. Useimmat ovat jopa selvinpäin. Lienemme keskimäärin virkeämpiä kuin Linnan kutsuvieraat, jotka frakeissa ja iltapuvuissa tepastelevat boolimaljan ääreen sekä jatkojen humuun. Se on kaunis perinne, jota en suinkaan paheksu.

Kulkueemme järjestäjä pyysi osallistujilta kaikkien poliittisten tunnusten pois jättämistä. Ei minun tulisi mieleenkään tässä heiluttaa oman puolueeni kaulahuivia. Se ei kuulu asiaan.

Nähtävästi ääriaines esittelee äärimmäisiä viirejään ja kylttejään. Harmi, mutta ei siitä saastu koko sankka väkijoukko. Sitä paitsi ääri-ihmisetkin ovat ihmisiä. Juuri niin. Ihmisiä kaikki tyynni, ihmisiä ylhäiset ja alhaiset, ihmisiä laitavasemmalla, laitaoikealla ja äärikeskustan syvimmissä syövereissä. Epäinhimillistäminen on aina väärin. Leijailkoon suvaitsevaisuuden lumihiutale niin Linnaan kuin Töölön torille.

Arvoisat aikalaiset. Hyljätkää hetkeksi päivänpolitiikka. Unohtakaa muoti-ideologiat puolin ja toisin. Itsenäisyyden historia ei ole vihan ja vimman ja vastakkainasettelun lähde Se on ilon, toivon, voiman, ylpeyden ja yhteisen arvostuksen lähde.

Valtion itsemäärääminen on 6. joulukuuta melko vähissä, mutta itsenäisyyden historialla säilyy ikiarvo. Suuntaamme hautausmaalle kunnioittamaan sankarivainajia. Heidän uhriaan ei pidä kenenkään omia. Missään nimessä hautojen ikiarvoa ei saa töhriä kiihotuksella ja typerillä rinnastuksilla keskinäisiin kiistoihimme. Osoitamme Hietaniemeen ja joka paikkakunnan pyhille leposijoille vain yhden sanan: Kiitos!

Kiitollisuutemme kattaa rauhan työn ja arjen uurastuksen. Kirkkomaan kylmästä mullasta huokuu menneiden sukupolvien lämpö. Se lämpö loi Suomen ja suomalaisuuden. Historiasta säteilee kaukolämpö sydämiin ja sieluihin. Kuolleet ihmiset ovat meidän puolellamme. Kuolleet ihmiset ovat teidän puolellanne. Eivätkä he ole ketään vastaan.

Menneiden sukupolvien lämmöllä on monta ilmentymää. Isänmaanrakkaus. Totuudenrakkaus. Vapaudenrakkaus. Lähimmäisenrakkaus. Niiden tähden me marssimme. Ja niiden tähden me elämme.

Rakkaat myötäihmiset ja yhtä rakkaat vastaihmiset! Kantakaa soihduissa lämpöä ja valoa. Antakaa ja vastaanottakaa rakkauden sanoma. Toivotan teille historiallista itsenäisyyspäivää!