by Matti Kankaanniemi
Maailma odottaa henkeään pidätellen, millainen on Israelin kosto- tai vastaisku Iranin ohjusiskuun. Onko kohteena Iranin ydinaseen kehittämisohjelmaan kuuluvat laitokset? Israelin johtajat ovat moneen eri otteeseen todenneet, että maa ei tule sallimaan Iranin ydinasetta. Esitän tässä pienen yhteenvedon tilanteesta, joka luonnollisesti on valtavan monimutkainen ja epävarma. Tämä ei ole eettinen kannanotto vaan sotilaspoliittinen spekulaatio.
ALUKSI: NETANJAHU JA KOLME KÄRPÄSTÄ YHDELLÄ ISKULLA
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on ratkaisevan tärkeässä roolissa, kun iskun luonteesta ja ajankohdasta päätetään. Hänestä on sodan myötä tullut eräänlainen yleinen syntipukki, jota myös monet myötämielisesti Israeliin ja sen ”oikeuteen puolustautua” suhtautuvat kritisoivat rajusti. Yksi paljon toistettu selitys on teoria, jonka mukaan Netanjahu haluaa pysyä vallassa (ja ehkä jopa pitkittää sotaa) hinnalla millä hyvänsä, jotta hän välttäisi korruptio-oikeudenkäynnit. Vaikka kiihkopuolueiden mukaan ottaminen hallitukseen kaipaa selitystä, pidän tätä ”välttelymotiivia” aika yksipuolisena enkä lopulta selitysvoimaltaan erityisen merkittävänä. Yleisesti ottaen Netanjahu on ollut melko varovainen sotilaallisten operaatioiden suhteen. Itse asiassa presidentti Trump närkästyi ”Bibille” siitä, että Israel ei taannoin tullut täysillä mukaan Quds-joukkojen komentajan ja Iranin kakkosmies Suleimanin salamurhaan ja sanoin ”muistavansa tämän”. Myös Netanjahu on selväsanaisesti kuitenkin ilmoittanut, että Iranille ei sallita ydinasetta.
Olen yrittänyt sukeltaa jollakin tavalla Netanjahun ajattelutapaan ja mieleeni nousi käynnissä olevaa sotaa silmällä pitäen yksi kohta hänen omaelämäkerrastaan. Ollessaan Israelin talousministerinä Netanjahu käynnisti satamien yksityistämisen ja sai ammattiliitot kimppuunsa. Edessä oli yleislakko. Netanjahu kirjoittaa seuraavasti:
But here Ori Yogev, the soft-spoken but hard-nosed Office of Management and Budget director, came up with a brilliant yet simple suggestion: If a general strike was an inevitable price to be paid for one reform, why not consider passing several reforms simultaneously? This way we would maximize the number of reforms per strike! (Netanyahu 2022:356)
Onko niin, että Netanjahu soveltaa tätä samaa periaatetta nyt Israelin vihollisten tuhoamiseen? Maailma paheksuu ja mielenosoittajat raivoavat, YK jakaa tuomiolauselmiaan, Etelä-Afrikan hallitus nostaa kansanmurhasyytöksen kansainväliseen tuomioistuimeen ja jopa vanha liittolainen Iso-Britannia rajoittaa asevientiä Israeliin. Maksimoiko Israel nyt sotilasoperaatiot yhdellä paheksunnalla?
Intialainen sotilaskommentaattori kenraalimajuri G.D. Bakshi nosti esille melko selkeän piirteen israelilaisesta sotilastaktiikasta. Israel pyrkii hoitamaan rintaman kerralla ja siirtymään yhden tahon ”neutralisoinnin” jälkeen seuraavaan. Tällä hetkellä tilanne vaikuttaa siltä, että Hamasin sotilaallinen iskukyky on pitkälti nujerrettu. Verrattain pieni osa Israelin armeijaa riittää pitämään Hamasin taistelijat tunneleissa piilossa. Nyt parhaillaan on menossa määrätietoinen, ja useita vuosia valmisteltu Hizbollahin iskukyvyn tuhoaminen. Hakulaite- ja radiopuheliniskuilla Israel lamautti suuren osan ns. keskijohtoa (eli juuri sitä osaa armeijasta, jonka puute on kalvanut muun muassa Venäjän armeijan suorituskykyä Ukrainan sodassa). Käynnissä oleva ylemmän johdon salamurhaaminen taas on testattu strategia, joka israelilaisen tutkija Ronen Bergmanin mukaan oli avain toisen Intifadan (palestiinalaisten kansannousu) kukistamisessa. Kun johtajat ja pommi-insinöörit ”putosivat” yksi toisensa jälkeen, loppujen itsemurhaiskujen koordinoijien kaikki energia meni Mossadin, Amanin ja Shin Betin salamurhayksiköiltä pakenemiseen ja terroritoiminnan koordinointi tyrehtyi. Israel pyrkii myös tuhoamaan Hizbollahin kykyä maaoperaatioon ja lyhyen kantaman ohjusten käyttöön työntämällä Hizbollahia Litani-joen pohjoispuolelle. Samoin Israel tuhoaa vuosien aikana paikantamiaan asevarstoja pääasiassa ilmaiskuin. Jos uskomme kenraali Bakhsin teoriaa, Hizbollahin neutralisoinnin tai ainakin merkittävän heikentämisen jälkeen vuorossa olisi jäljelle jäänyt kolmas ja pääasiallisin kohde, Iran.
IRANIN UHKA JA ISRAELIN KEINOVALIKOIMA
Israelissa vallitsee laaja konsensus siitä, että Iran on juutalaisvaltion olemassaololle merkittävin uhka. Poliitikko ja sotilasasiantuntija toisensa jälkeen puhuu Octopus-teoriasta, jossa Iran on tuon mustekalan pää ja erilaiset militiat lonkeroita. Tarinaan tietysti kuuluu mustekalan pään tuhoaminen. Erityistä huolta aiheuttaa Iranin ydinaseen kehittelyprojekti. Iranin hengellinen johtaja Ali Khamenei on peräänkuuluttanut Israelin tuhoamista useaan otteeseen. Toukokuussa 2024 Khamenei totesi, että ”jumalallinen lupaus eliminoida sionistinen entiteetti toteutuu ja näemme päivän, kun Palestiina nousee joelta merelle.” Ajatus, että ”jumalallista lupausta” autettaisiin tässä sionistisen entiteetin tuhoamisessa ydinaseella, ymmärrettävästi jossakin määrin pitää Israelin johtajia öisin valveilla. Vaikka Iranin virallinen doktriini on juutalaisvaltion tuhoaminen ja sen korvaaminen valtiolla, jossa juutalaiset, kristityt ja muslimit voivat elää kansalaisina, kääntyy tämä israelilaisten mielessä ymmärrettävän helposti toiseksi holokaustiksi.
Miten Israel sitten pystyy tai pyrkii estämään Irania samasta toimivaa ydinasetta? Siihen on nähdäkseni periaatteessa ainakin neljä erilaista vaihtoehtoa:
Kansainvälinen yhteisö tekee Iranin kanssa sopimuksen, jolla valvotaan Iranin ydinvoimaloita ja sanktioilla pyritään ohjaamaan maata pysymään ruodussa. Tähän vaihtoehtoon luottaminen voi olla Israelissa vaikeaa, kun kansainvälinen yhteisö ei pystynyt edes pitämään Litani-joen eteläpuolta Hizbollah-free-zonena. YK:n päätöslauselma 1701:n mukaan alueelle piti vuoden 2006 sodan jälkeen jäädä aseet käsissä vain Libanonin armeijan ja YK-joukkojen. Hizbollah kuitenkin kärräsi alueen täyteen rakettejaan, pienoistukikohtiaan ja kaivoi tarmokkaasti tunneleita.
Israel sabotoi ydinaseen kehitysprojektia salamurhilla, pommi-iskuilla, kyberhyökkäyksillä ja muilla kuin suorilla sotilaallisilla iskuilla. Tätä taktiikkaa Israel on toteuttanut jo pitkään. On kuitenkin ilmeistä, että Iranin ydinaseohjelma on tästä huolimatta edennyt kohti varsinaista ydinasetta. Toisaalta ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että erittäin syvälle ja korkealle Iranin salaiseen palveluun, armeijan johtoon ja muualle soluttautuneet Mossadin ja Amanin ”kyvykkyydet” olisivat rakennelleet ”jekkujaan” ydinaseohjelmaan siinä määrin, että varsinaisen taistelukelpoisen ydinaseen saavuttaminen olisikin vielä kaukana. Hakulaite-operaatio osoitti, että tällaiset pohdinnat eivät ole välttämättä pelkästään Mossad-romanttista haihattelua. Jopa CIA:n entinen johtaja, kenraali David Petraeus väläytti mahdollisuutta, että Israelilla olisi jokin ”pirullinen viritelmä” Iranin ydinaseohjelmaa vastaan.
Israel pyrkii horjuttamaan Iranin nykyisen johdon asemaa siinä määrin, että siellä tapahtuu vallankumous ja sekulaarimmat voimat pääsevät valtaan. Entinen pääministeri Naftali Bennett väläytti esimerkiksi Starlinkin merkitystä iranilaisten mielenosoittajien internettiin pääsemisen tukemisessa. Iranin hallinto tiettävästi katkaisee aina ensimmäisenä pääsyn internettiin, kun maassa alkaa levottomuuksia. On uskottavaa, että uusi hallinto vaihtaisi mielellään valtavan kalliin ydinasekehittelyn sanktioiden poistoon, mikä olisi omiaan buustaamaan Iranin talouden kovaan nousuun. Vallankumouksen organisointi ei kuitenkaan ole ihan helpoimpia operaatioita. Riittääkö iranilaisten tyytymättömyys pohjaksi kansannousun käynnistämiseen? Onko siihen olemassa koordinointikykyinen oppositio? Jos ajatellaan pelkästään Bennettin esille nostamaa vapaan internetpääsyn takaamista, siinä on Taloudellisesti ajatellen puolensa. Yksi Starlink-vastaanotin maksaa Iranissa noin 1000 euroa. Kehittyneimmän israelilaisen ballistisen ohjuksen Jeriko III:n hinnaksi on arvioitu noin 10 miljoonaa euroa. Yhden tällaisen huippuohjuksen hinnalla saataisiin siis 10 000 Starlink-vastaanotinta.
Israel iskee sotilaallisesti Iranin ydinasekehittelyn keskuksiin ja tuhoamalla ne vähintäänkin siirtää projektia vuosilla eteenpäin. Irakin ydinaseohjelman Israel tuhosi pommittamalla vuonna 1981 ja Syyrian pohjoiskorealaisten avustuksella työstämän ydinaseohjelman vuonna 2007. Iranin ydinaseohjelmaa, kuten yllä todettiin, Israel on sabotoinut mittavilla salamurhaoperaatioilla, tuotantoprosesseihin tunkeutumisilla ja kyberhyökkäyksillä. Mossadin johtajat ovat olleet vastaan suoraa hyökkäystä ja korostaneet salamurhien ja sabotaasin tehokkuutta (Mossad muuten vastusti myös pääministeri Menakhem Beginin määräämää Irakin ydinaseohjelman tuhoamista 1981). Toisin kuin Irakissa ja Syyriassa ydinaseohjelma on ilmeisesti hajautettu eri puolille Irania ja haudattu ainakin osittain syvälle bunkkereihin. Keskuksia on ainakin 21, mikä vaikeuttaa tehtävää merkittävästi. Lisähaasteen tuo se, että Israelin ilmavoimien pitäisi lentää joko reittiä Jordania-Irak, Syyria-Irak, Saudi-Arabian ilmatilaa pitkin tai sitten käyttää ”puoliliittolaisensa” Azerbaidzhanin lentokenttiä tukikohtana. Saudi-Arabia ei päästänyt Yhdysvaltojen tai Israelin hävittäjiä ilmatilaansa torjumaan Iranin ohjuksia, joten on vaikea kuvitella, että he myöntyisivät antamaan Israelille oikeutta käyttää ilmatilaansa hyökkäämään Iraniin. Asiantuntijat ovat eri mieltä siitä, onko Israelilla lopulta kykyä suorittaa tätä iskua riittävän tehokkaasti ja turvallisesti.
OLOSUHDETEKIJÖITÄ JA NÄKÖKOHTIA
Trump card
Yhdysvaltojen tuki ja suhtautuminen Israelin suorittamaan iskuun on varsin tärkeä, joskaan ei ratkaiseva. Tässä Yhdysvaltojen presidentinvaalit ovat myös merkittävä tekijä. Donald Trump ilmaisi jo suoranaisen toiveensa, että Israel kostaisi hyökkäämällä ydinaseen kehittelykohteisiin. Nykyinen presidentti Joe Biden taas on ilmeisesti varoittanut Israelia hyökkäämästä näihin ydinasekohteisiin tai öljyteollisuusinfrastruktuuriin. On oletettavaa, että Kamala Harris jatkaisi Bidenin ulkopoliittista linjaa. Jos Donald Trump voittaisi vaalit, muuttuisi ”ilmapiiriä” Israelin kovalle linjalle todennäköisesti suotuisammaksi. On periaatteessa mahdollista, että Israel odottaa vaalien yli, koska Trumpin voittaessa Yhdysvallat voisi ehkä jonkin verran todennäköisemmin avustaa iskussa. Tällä hetkellä Israelilla ei ole tiettävästi vielä riittävää ilmatankkauskapasiteettia hävittäjille eikä kaikkein järeimpiä bunkkeripommeja. Mikäli Yhdysvallat osallistuisi operaatioon, tekniset haasteet olisi todennäköisesti suurilta osin ratkaistu.
Pääministerien vihjeet ja suorat puheet
Israelin pääministerit, sekä nykyinen Netanjahu että entinen Bennett, ovat suorasanaisesti puhuneet ”Iranin kansan vapauttamisesta”, mikä vihjaa suuresta ja merkittävästä iskusta. Heidän sanomisillaan on poliittisesta eetoksesta huolimatta sikäli huomattavaa painoarvoa, että molemmat ovat pääministerin asemassa täysin tietoisia Israelin salaisesta iskukyvystä ja vuosia kehitellyistä suunnitelmista. Pohdin erityisesti Naftali Bennettin suorastaan kärsimätöntä innokkuutta puskea ja jouduttaa Israelin sotilaallista iskua Iranin ydinaseohjelmaa vastaan. Bennett, kuten todettua, tietää Israelin iskusuunnitelman, kapasiteetin ja hänellä on myös entisenä Sajeret Matkal-upseerina kokemusta haastavista sotilasoperaatioista – myös pieleen menneistä, kuten niin sanotusta Qanan verilöylystä vuonna 1996 (Bennettin johtama kommando-yksikkö pyysi tulitukea Israelin tykistöltä sillä seurauksella, että tykistö ampui YK:n tiloihin surmaten 106 siviiliä.) Miksi Bennett, jolla israelilaisena on paljon pelissä ja joka on nähnyt Israelin tiedustelupalvelujen ja armeijan laskelmat, arviot ja skenaariot, on varauksetta puskemassa hyökkäystä ydinaseohjelmaa vastaan? Tietääkö Bennett jotakin, mitä asiaa tarkkailevat ja tutkivat sotilastarkkailijat eivät tiedä?
Aiemmat pidäkkeet osin poissa
Israelissa on otettu jo pitkään vakavasti Iranin sotilaallinen voima, joka muodostui Hamasin ja erityisesti Hizbollahin ”maajoukoista” ja taistelijoista sekä Iranin ohjusarsenaalista. Erityistä huolta on kannettu Hizbollahin sotilaallisesta iskukyvystä. Kymmeniä tuhansia hyvin koulutettuja ja varustettuja taistelijoita, joilla useilla on taistelukokemusta Syyrian verisestä sisällissodasta. Hizbollahin rakettivaraston on arvioitu nousseen jopa 150 000 eri tasoiseen ohjukseen. Perusoletus Iranin vastaiskusta on Israelissa ollut se, että Iran käynnistää Hizbollahin, Hamasin ja Huthien samanaikaisen hyökkäyksen Israeliin. Tämä tarkoittaisi kymmenien tuhansien rakettien ”sadetta” Israeliin, jolloin Iron Domen ja muiden ilmatorjuntajärjestelmien sinänsä pieni läpimenomarginaali muodostuisi jo huomattavan tuhoisaksi. Kun tähän lisätään kymmenien tuhansien taistelijoiden kamikaze-henkinen maahyökkäys, on ymmärrettävää, että hyökkäyskäsky Iranin ydinaseohjelmaa vastaan on jäänyt antamatta. Nyt näyttää siltä, että Hizbollahin hyökkäyspotentiaalia on jo rajusti vähennetty ja tarkoituksena on selvästi tuon uhan eliminoiminen tai tukahduttaminen. Kun tämä on tehty, Iranin sotilaallisesta kyvystä on leikattu keskeinen osa. Bennettin toteamus: ”Nyt, jos koskaan!” liittyy juuri tähän Iranin heikkoon hetkeen ilman Hizbollahin ja Hamasin uhkaa.
Valttikortteja on jo lyöty pöytään
Israel on lyönyt peliin sellaisia valttikortteja, joita ei voida enää hyödyntää. Hakulaiteisku esimerkiksi antaa osaltaan ymmärtää, että Israel aikoo nyt leuka rinnassa jyrätä koko Hamas-Hizbollah-Iran -uhan pois maailmanhistoriasta. Vuosikausia valmisteltu isku nimittäin hukattaisiin Iran-uhan osalta, jos nyt annettaisiin Hizbollahin uudelleen varustautua ja vahvistua. Myös Israelin agenttiverkkoja on ilmeisesti vedetty pois Iranista, mikä vaikeuttaa tiedon saantia tulevaisuudessa ja voi myös ennakoida ”rysäystä”. Iranin entinen presidentti Mahmoud Ahmadinejad paljasti Turkin CNN:n haastattelussa, että Mossad oli soluttautunut Iranin vastavakoiluyksikköön perusteellisesti, peräti 20 agentin voimin. Jopa sen johtaja oli Ahmadinejadin mukaan Mossadin listoilla. Tiettävästi Israel onnistui evakuoimaan agentit ennen kuin ne jäivät Iranin turvallisuuskoneiston käsiin, mutta tietysti verkoston menettäminen on huomattava isku Israelin kyvylle toimia Iranissa. Nyt, kun Iran alkaa massiivisesti ”puhdistaa” johtoportaitaan Israelin agenteista, todellisista ja kuvitelluista, sabotaasitaktiikan toteuttaminen voi siis merkittävästi vaikeutua. Tällä hetkellä agenttien välittämä tieto Iranin ydinaseohjelmasta on ajankohtaista, mutta tilanne saattaisi vuosien myötä muuttua. Tuorein ”hätkähdys” tällä 007-rintamalla on uutinen huhusta, jonka mukaan Iranin vallankumouskaartin Quds-joukkojen (tiedustelu- ja salaisten operaatioiden osasto) johtaja kenraali Esmail Ghaani olisi pidätettynä ja kuulusteltavana tietojen vuotamisesta Israelille. Mikäli uutinen on totta, se osaltaan vahvistaa vähintäänkin paranoidista paniikkia Iranin johdossa – keneenkään ei voi luottaa – ja mahdollisesti Israelin soluttautumista erittäin korkealle Iranin johtohierarkiassa. On jopa mahdollista, että Ajatollah aloittaa Iranin armeijan johdon ”puhdistukset” aivan kuten Stalin teki aikanaan. Tämä taas todennäköisesti laskisi rajusti Iranin armeijan suorituskykyä, kuten kävi puna-armeijalle Stalinin operaation jäljiltä.
Heikko Venäjä
Venäjä olisi ennen Ukrainan sotaa ollut merkittävä ”pidäke” Iranin jonkinlaisena liittolaisena. Nyt Venäjän iskukyky on romahtanut ja sen sotakoneisto täystyöllistettynä Itä-Ukrainan aroilla. Iran on siis lopulta varsin yksin ilman yhtään selkeää, vahvaa liittolaista. Ympäröivät arabimaat pitävät Irania uhkana ja haluavat pysyä poissa koko konfliktista. Kiinan strategiaan ei kuulu sotilaalliset operaatiot, Intia kallistuu Israelin puolelle eivätkä arabimaat lähde tukemaan shiiavaltio Irania.
Hyvä siirto propagandasodassa
Isku Iraniin kääntäisi maailman ja median huomiota Israelille kiusallisesta Gazan operaatiosta osittain muualle. Iranin hunnuttomia naisia hengiltä hakkaava ja massahirttäjäisillä remuava kiihkohallinto ei nauti samaa ”median suojaa” kuin palestiinalaissiviilit tai beirutilaiset. Tällä iskulla olisi mahdollisesti myös välillistä vaikutusta Iranin kykyyn toimittaa Venäjälle aseita ja näin Israel asettuisi Euroopan kanssa rintamaan Venäjän ”erikoisoperaatiota” vastaan. Näin useita kriisejä ei ainoastaan hoidettaisi samalla paheksunnalla ja tuomiolla vaan itse asiassa viimeinen toimenpide saattaisi kääntää monien tahojen suosiota takaisin Israelille.
LOPUKSI: SPEKULAATIO SEURAUKSISTA
Iskee Israel sitten ydinaseohjelmaan liittyviin kohteisiin, öljyteollisuuden avainkohteisiin tai molempiin, on selvää, että iskun massiivisuus haastaa Iranin hallinto vastaamaan. Muussa tapauksessa Iranin johto menettää kasvonsa, mikä puolestaan olisi omiaan heikentämään pelkofaktoria, jolla Iranin lähes 90 miljoonan ihmisen kansakuntaa hallitaan. Yli kahdenkymmenen vuoden ajan tuo vastaisku on asiantuntijoiden exceleissä ollut Hizbollahin ja Hamasin hyökkäys Israelia vastaan. Nyt jäljelle jää käytännössä uusi ohjusisku Israeliin.
Olennainen kysymys tällöin on se, että pystyykö Iran, Hizbollah ja Huthi-joukot ampumaan samanaikaisesti niin massiivisen ohjus- ja droneryöpyn, että Iron Dome, Daavidin linko ja Arrows-järjestelmät eivät ehdi torjumaan niitä. Torjuntajärjestelmän mahdollisesti läpäisevät ballistiset ohjukset voisivat tehdä pahaa jälkeä Israelin asutuskeskuksissa ja sotilaskohteissa. Tästä seuraisi välitön vastaisku ja sota eskaloituisi ohjus-, ilmahyökkäys-, ja erikoisoperaatiosodankäynniksi. Israelin doktriini on pyrkinyt välttämään pitkiä sotia, joihin pienellä maalla ei oikein ole katsottu olevan varaa. Toisaalta sotaa on jo käyty vuosi kiihtyvällä tahdilla ja kansan ”taistelumieliala” on mittausten mukaan korkealla. Iranin johdolle tuo sota voisi olla sietämätön.
Iranille ei nimittäin oikein ole jaossa kuin hopeamitaleja. Israelilla on lopulta ydinase, jolla se voisi alakynteen jäädessään tuhota Teheranin. Vuonna 1973 käydyn Jom Kippur -sodan alkuvaiheessa Israelin ollessa pahasti alakynnessä ilmeisesti erityisesti puolustusministeri Moshe Dayan ehdotti ydinaseiden käytön valmistelua pääministeri Golda Meirille (Lopulta ydinasekortilla kiristettiin ilmeisesti Yhdysvaltoja toimittamaan tarvittavia tavanomaisia aseita Israelille). Toisessa kohtaa Israel ilmeisesti varoitti Yhdysvaltojen kautta Neuvostoliittoa varoittamaan Egyptiä, että mikäli nämä laittaisivat ohjuksiin taistelukaasuja, Israel vastaisi ydinaseella. (Nojaudun tässä arvostamani israelilaisen tutkijan Ronen Bergmanin tutkimuksiin). Yhdysvaltojen olisi tässäkin sodassa puututtava tilanteeseen ennen kuin Israel turvautuu ydinaseeseen.
Todennäköisempänä pidän kuitenkin, että Iran ei pysty aiheuttamaan niin merkittävää tuhoa Israelissa, että siellä edes harkittaisiin ydinaseiden käyttöä. Iran siis häviää tämän ”erikoissodan” ja kysymys nykyisen hallinnon kyvystä jatkaa muodostuu yhä kriittisemmäksi. Mikäli Israel iskee sodassa Khargin saarella risteytyviin Etelä-Iranin öljyputkiin, voi tämä lamauttaa paljolti öljyn viennistä elävää Iranin taloutta merkittävästi. Köyhtyminen ja elintason lasku taas luo tunnetusti levottomuuksia.
Ja vielä....Tie kaksivaltiomalliin?
Mikäli Iran ei enää tukisi Hizbollahia ja Hamasia, voidaan nyt lähes mahdottomalta tuntuva kaksivaltiomalli ehkä nostaa uudelleen neuvottelupöydälle. Israel on kategorisesti kieltäytynyt neuvotteluista, jossa sen kokemaa turvallisuusuhkaa ei sen mielestä oteta vakavasti. Mikäli palestiinalaisten keskuudessa järjestetään vaalit, on sen likiarvoisenkaan onnistumisen edellytyksenä se, että mikään ulkopuolinen valtio ei rahoita Israelin tuhoon tähtääviä ryhmittymiä. Samalla heikentyisi Israelin hard-linerien kyky saada poliittista valtaa turvallisuusretoriikalla. Tämä voisi mahdollisesti myös keskeyttää siirtokuntaekspansion, mikä hiertää laajasti myös Israelin ”ystäviä” eri puolilla maailmaa – ja tietyssä määrin myös Israelin vasemmistoa.
Lisää kommentti
Kommentit